Dublinissa pärjää mainiosti kävellen. Kaupunki on olemukseltaan hyvin tasainen, mikä tekee jalkaisin liikkumisesta miellyttävää. Ainoastaan vilkkaimmilla, paljon liikennettä sykkivillä alueilla kävely voi ajoittain koitua epämukavaksi. Vaikka Dublinin joukkoliikenne on hyvä, se on silti muihin Euroopan suurkaupunkeihin verrattuna heikkoa.

Yksi suosituimmista Dublinin joukkoliikennemuodoista on varmastikin linja-autot. Linja-autot ovat kaupungissa kaksikerroksisia ja verkostot kattavat hyvin kaupungin eri alueita. Linja-autoon suunnatessa on hyvä kuitenkin perehtyä reitteihin hieman etukäteen. Onneksi, ystävälliset irlantilaiskuskit ovat aina valmiita auttamaan. Linja-autot hyväksyvät ainoastaan lippumaksun tasarahana. Voi olla kuitenkin järkevämpää satsata 1, 3 tai 5 vuorokauden päivälippuihin, joita saa O’Connell Streetin varrella sijaitsevasta valtavasta postitalosta (59 O’Connell Street Upper). Viikonloppuisin yöbussit operoivat aina aamu neljään asti.

Keskustan ulkopuolelle mielivän kannattaa turvautua DART-lähijunaverkostoon. Verkosto kattaa yhteydet Howthin niemimaalle sekä Sandymountiin, josta on lauttayhteys Britanniaan. Lisäksi, lähijunaverkosto mahdollistaa matkaamisen Belfastiin ja muualle Irlantiin. DART-lähijunille on keskustassa kolme asemaa, joista Connolly- rautatieasema on turistille kätevin. Lippujen ostaminen luonnistuu asemien automaateista, jotka hyväksyvät niin käteis- kuin korttimaksunkin.

Myös takseja Dublinissa riittää. Yleisesti taksimatkustus on kaupungissa melko kohtuuhintaista. Esimerkiksi keskustan alueella liikkuessa taksihinnat pyörivät noin 6-10 eurossa. Taksitolppien löytämisen ei myöskään pitäisi teettää vaikeuksia; tolppia on etenkin O’Connell Streetilla sekä sen läheisyydessä runsaasti.